Santoriini 2003

Vuoden 2002 syksy ja kesä 2003 aikana matkustin työ- ja vapaa-ajan matkoilla niin paljon, että halusin vain levätä. Ostin äkkilähdön Santoriinille. Yhtään kuvaa ei ole omakuvaa lukuunottamatta.

Saari on kaunis ja kallis. Muistaakseni olin kaksi viikkoa. En käynyt rantaa pidemmällä.

Hotelli tai miksi voisi kutsua oli todella surkea. Se oli maan tasalla oleva huone, johon tuskin mahtui kaksi sänkyä. Iltaisin alkoivat torakat juoksenella. En ollut uskoa silmiäni. Olen kaikelaisissa luukuissa elänyt, mutta tämä oli kaiken huippu.

Jos huonekaverini ei olisi tunnistanut niitä torakoiksi, olisin ihmetellyt, mitä ne ovat. Epäilin vain. Hän oli ollut töissä jossain Kreikan saarilla (Kypros? Kreeta?) ja kertoi torakoiden olevam todella yleisiä.

Iltaisin ennen nukkumaan menoa tilkitsimme kaikki reiät kuten lattiakaivot ja lavuaarin reiän. Ilmoitimme asiasta sekä matkatoimistoon että isäntäparille, mutta kukaan ei lotkauttanut korvaansa.

Onneksi ilmat olivat hyvät ja ruoka hyvää joten pärjäsin oikein hyvin kaksi viikkoa torakoiden keskellä.

Teetätin itsestäni virallisen 50v kuvan.

Omakuva 50v karikatyyri
Print Friendly, PDF & Email